Se oli siinä

Doloreksen tunnustuksen esitykset ovat nyt sitten ohi. For good. Katsojia kävi yhtä vaille 250, mikä on meidän mittakaavassamme oikein hyvin.

Katsojien lukumäärää tärkeämpää oli kuitenkin se, miten hienoa palautetta heiltä saatiin. On tietysti pidettävä mielessä, että ei-tykänneet eivät varmasti myöskään kommentoineet mitään tekijöiden suuntaan, mutta tuntuu, että tästä esityksestä tuli palauttetta myös määrällisesti ja laadullisesti paljon.

Sana on toki vapaa edelleen, eli jos näit esityksen ja haluat sanoa siitä jotain, hyvää taikka pahaa, kerro ihmeessä ajatuksesi joko tämän blogin kommenttiloodassa tai Tukkateatterin omien sivujen palautekanavien kautta. Kaikki palaute on tervetullutta!

Jos työryhmän fiiliksiin hautajaisissa on uskominen, ja miksei olisi, taitaa yleinen mielipide tekijäpuolellakin olla se, että proggis onnistui yli odotusten. Ohjaajana olen kiitollinen siitä, että löysin niin lavalle, tekniikkaan kuin tuotantoonkin oman dream teamini, joka hitsautui nopeasti yhteen, vaikka ei toisiaan ennalta juuri tuntenutkaan. Harva proggis on näin kivuttomasti saatu tehtyä. Oikein hävettää tällainen ylenpalttinen positiivisuus!

Tukkateatterissa on muuten tulossa syksyllä Terry Pratchettin Mort-näytelmä. Seuratkaahan ilmoittelua nettisivuilla! Sitä ennen, jo toukokuussa ensi-iltansa saa Georg Büchnerin Leonce ja Lena.

Niin että elämä teatterissa jatkuu, vaikka proggis on kuopattu ja tämä blogi hiljeneekin.

Kiitos ja näkemiin!

Viimeisiä viedään!

Doloreksen tunnustusta esitetään enää kolme kertaa ja sitten se on ohi.

Viimeiset esitykset
* su 26.4. klo 19
* su 3.5. klo 19
* pe 8.5. klo 19

Paikka: Tammelan puistokatu 29 (sisäänkäynti Valintatalon ja TurvaYkkösten välistä, portaat alas ja olet perillä)

Liput: 14/10 euroa

Lippuvaraukset: 041 440 5022 tai lippuvaraukset(ät)tukkateatteri.fi

Viimeisiin esityksiin on toistaiseksi vielä tilaa, mutta yleensä niihin on tunkua, joten kannattaa varata lippunsa etukäteen!

Elämää ensi-illan jälkeen, kyllä vain!

Esitykset pyörivät tasaiseen tahtiin. Kävin viikonloppuna itsekin katsomassa, ensimmäistä kertaa ensi-illan jälkeen. Ensi-ilta oli, kuten ne yleensä ovat, ylivirittynyt ja etukenoinen. Kun siitä jännityksestä on päästy, voin sanoa, että lauantaina näkemäni esitys oli juuri sellainen, kuin millaiseksi olin sen ohjannut eli tietysti ihan älyttömän hyvä!

Mutta älkää minua uskoko. Katsojat ovat tykänneet ja ensi-iltakritiikki Aamulehdessä totesi mm. näin:

"Näyttämösovitus Stephen Kingin Doloreksen tunnustuksesta luottaa sanojen ja mielikuvien voimaan. Jännitys syntyy siitä, mitä tapahtuu näyttämön ulkopuolella. Se antaa tragedialle kohtalonomaisuutta ja väistämättömyyden tuntua. [...] ohjaus on selkeälinjainen, kaikesta ylimääräisestä riisuttu tulkinta, joka nostaa intensiteettiään lähes huomaamatta. Väkivallan ja syyllisyyden kierre on kuvattu tarkasti ja rauhallisesti, tosin pieni vaihtelu tasaiseen rytmiin ei tekisi pahaa." (J.S., Aamulehti 9.3.2009)

Väitän, että rytminvaihtelun puute menee kyllä lähes täysin sen ensi-ilta-etukenon piikkiin. Kriitikko kehuu arviossaan kaikki näyttelijät, joten voin sanoa, että nappiin menee.

Mutta ei tässä vielä voi laakereilleen jäädä lepäämään, katsojamäärissä on toivomisen varaa. Toisaalta paikkoja on vain kolmekymmentä per esitys, joten yksi ryhmä saattaa äkisti täyttää koko katsomon.

Kannattaa siis varata lippunsa, esityksiä on enää kymmenen ja toukokuussa ne sitten loppuvat, eikä tällä hetkellä ole kaavailtu lisäesityksiä.

Ensi-ilta tänään

Tänään on Doloreksen tunnustuksen ensi-ilta. Esitys on lähes loppuunvarattu, muutama hassu irtopaikka vielä löytyy. Muissa esityksissä on vielä tilaa, lippuja voi varata numerosta 041 440 5022 soittamalla tai tekstiviestillä tai sitten sähköpostilla lippuvaraukset@tukkateatteri.fi.

Kenraalin jälkeen on ollut turvallinen ja rauhaisa olo ja uskon, että välipäivä on tehnyt hyvää kaikille, viimeinen viikko kun oli melko raskas. Tänään nähdään sitten, että millaisen vastaanoton esitys saa. Muutamat apusilmät ovat olleet vaikuttuneita, mutta jännittää, että miten tuntemattomat ihmiset esitykseen reagoivat.

Tänään ohjaaja voi enää kokata ja koettaa olla syömättä kynsiä!

Katsokaa itse, jos ette muuten usko

Kuvia esityksestä löytyy täältä. Mutta kannattaahan se ennemmin nähdä ja kokea paikanpäällä!

Viimeiset viilaukset päällä. Huomenna kenraaliharjoitus ja sen jälkeen ohjaajan on aika astua sivuun ja luovuttaa lapsi toisten käsiin. Onhan se aina pienen henkilökohtaisen surutyön paikka, mutta tällä kertaa ne toiset kädet ovat kovin osaavia. Niinpä ei ohjaajankaan tarvitse olla huolissaan vaan ennen kaikkea ylpeä ja kiitollinen siitä, miten loppujen lopuksi helppo prosessi tämä on vaativasta aiheestaan ja pitkästä harjoitusajasta huolimatta ollut. Mitä nyt parin viimeisen viikon aikana on fyysinen väsymys koettanut heittää kapuloita rattaisiin. Mutta kärry kulkee.

Vaan vielä ei ole henkseleiden paukuttelun aika, ensi-ilta on vasta lauantaina ja esityskausikin kestää toukokuulle saakka. Sitten ehkä voi jo alkaa puhua jostakin valmiista.

Jännittää tietysti ihan järjettömästi, mutta hyvällä tavalla!

Kiri kiri!

Loppuvaiheessa (kai näin yhdeksän päivää ennen ensi-iltaa voi jo sanoa) tekemistä on aina ihan kiitettävästi. Lavasteita rakennetaan, verhoa ommellaan (vaatimattomat 30 metriä). Painotuotteita oikoluetaan lennossa, valokuvia otetaan ja tiedotteita lähetellään. Hiki tulee, mutta onneksi aivopuoliskoja on kaksi.

Loppuaika on aina säätämistä, kun kahden ja puolen kuukauden pelkkään näyttelijäntyöhön keskittymisen jälkeen tulee paljon muita elementtejä mukaan.

Ensimmäiset lippuvarauksetkin tulivat, ja kas, meillä on jo yksi loppuunvarattu esitys. Se lämmittää mieltä kummasti ja toisaalta pitää tavoitteen kristallinkirkkaana edessä, katsojillehan tätä tehdään.

Kiitos tuesta!

Pirkanmaan taidetoimikunta päätti tukea proggistamme, mahtavaa! Se helpottaa melkoisesti tätä viimeisten viikkojen meininkiä, ettei tarvitse kaikkia hankintoja tehdä ihmisten omilla rahoilla ja luottaa, että (toistaiseksi olemassaolemattomista) lipputuloista saa sitten omansa pois.

Eilen saimme läpimenoomme mukaan jo tekniikankin edustajia, niinpä ohjaajan keskittyminen oli lähinnä valoissa ja äänissä. Sen verran kuitenkin uskallan sanoa kokonaisuudesta, että edellisen läpimenon jälkeen oli tapahtunut niin tiivistymistä kuin syventymistäkin, vaikka luonnollisesti uudet elementit vaikuttivat tekemiseen. Kohtapuoleen voidaan jo puhua kokonaisteoksesta, kun näyttelijäntyötä tukemaan saadaan lavasteet, puvut ja valo-äänimaailma.

Kyllä viikonloppuna kolahti otsalohkoon tietoisuus myös siitä, että ensi-iltaan on tosiaan enää se kolme viikkoa. Sen verran verkkaiseen tahtiin on töitä tehty, että illuusio kiireettömyydestä on ollut vallitseva. Yhtäkkiä onkin taas kiire! En silti epäile hetkeäkään, ettemmekö saisi kokonaisuutta valmiiksi ihan aikataulussa. Tuotantopalaverissa läpimenon jälkeen käytiin läpi puuttuvat ja vielä tehtävät, eikä se suinkaan mahdottomalta tuntunut.

Häiritsevän hauskaa

En muista, milloin viimeksi olisi harjoituskausi ollut näin täynnä naurua, varsinkin, kun ottaa huomioon, miten karuja ja ahdistavia asioita harjoituksissa läpikäydään. Ymmärtäähän tuon: jos kaiket ajat vain möyrittäisiin synkissä syvyyksissä, tulisi esityksestäkin helposti kestämätön. Ja toki usein kyseessä on myös itsesuojelutoimi, niin minulla ohjaajana kuin näyttelijöilläkin. Ahdistavat tunteet ja tunnelmat on saatava purkaa vaikka kuinka härskillä ja epäkorrektilla huumorilla.

Kukaan meistä ei oikeasti voisi nauraa esityksen käsittelemille teemoille, kuten henkiselle ja fyysiselle väkivallalle tai insestille, mutta harjoituksissa niihin on pakko välillä ottaa etäisyyttä. Ja sitten kun on naurettu, aletaan taas tosissamme hommiin, mennään syvemmälle rypemään. Tasapaino säilyy tekemisessä ja mielessä eikä kenenkään tarvitse lähteä harjoituksista yksin kotiin itkemään, purkaa saa aina paikanpäällä tavalla tai toisella. Useimmiten tapa tuntuu olevan ärhäkkä huumori, joka ei avautuisi ulkopuoliselle. Onneksi sen ei tarvitsekaan.

Lempeää nipotusta

Viime viikolla vedettiin ensimmäinen läpimeno. Ihmettelin, että miksi se tuntui niin keskeneräiseltä, vaikka harjoitukset aloitettiin jo puolitoista kuukautta sitten. No, tämähän on silkka harha, harjoituspäiviä ennätti tuon puolentoista kuukauden aikana olla kaksitoista, lukuharjoitus mukaanlukien, eli periaatteessa oltiin tehty vasta noin kolmen viikon edestä hommia. Ottaen lisäksi huomioon, että kyseessä todella oli ensimmäinen läpimeno, homma olikin kasassa vaiheeseensa nähden mainiosti. Jopa niin, että pidempi muhitteluaika oli tehnyt tehtävänsä, teksti oli käytännössä kaikilla päässä ja roolihenkilöiden oleminen selkeytymässä.

Nyt olen sitten ohjauksessa siirtynyt alun "antaa tapahtua"-vaiheesta keskivaiheen nipottamiseen. Yksityiskohtien hiominen on helposti turhauttavaa kaikille, mutta se palkitsee kyllä. Seuraavassa vaiheessa päästään viilaamaan saumojakin paremmin, tällä hetkellä joudutaan edelleen aikataulusyistä menemään kohtauksia epäjärjestyksessä ja siksi ne ovat väistämättä erillisiä ilman sujuvia siirtymiä. Tämä on näyttelijöille haastavaa, kun kaaret vääristyvät, ja kohtausten alussa joutuu muistelemaan, että mitäs tuossa edellisessä oikein tapahtuikaan, millä mielellä olen tulossa tähän.

Esityspäivät löytyvät muuten jo Tukkateatterin sivuilta, linkki tuossa sivupalkissa. Ei muuta kuin varaamaan lippuja, tästä on tulossa hieno juttu.

Näyttää lupaavalta

Kahlasimme eilen ensimmäisen näytöksen soveltuvin osin läpi. Tarkoitus oli lähinnä laittaa kohtaukset oikeaan järjestykseen, kun niitä on harjoiteltu pitkin joulukuuta täysin epäkronologisesti. Yhden näyttelijän puuttuessa tosin kaikkia pätkiä ei päästy käymään, mutta sai siitä silti jo jonkinlaista kuvaa siitä, miten kohtaukset toisiinsa liittyvät.

Vaikka tarkoitus ei ollutkaan vetää mitään läpimenoa, olin positiivisesti yllättynyt jo pelkästään siitä, miten paljon näyttelijöillä oli teksti päässä ja ajatustakin sen takana. Kauheasti siellä alla kuplii ja itää, ensi vuoden puolella toivon mukaan alkaa näkyä jo hentoa versoakin. (sori, tykkään ihan hirveästi erilaisista metaforista...).

Nyt voi hyvillä mielin jäädä joululomille ja palata uusin voimin loppiaisen aikoihin hommiin.