Tapahtunut tähän mennessä...
Alunperin oli tarkoitus tehdä oma sovitus Stephen Kingin Doloreksen tunnustus -romaanista, mutta oikeudenomistaja sanoi ei. Onneksi oli olemassa jo kirjailijan auktorisoima sovitus, joka oli melko lailla samanlainen kuin se, mitä olimme itsekin ajatelleet. Niinpä sovituksen sijasta edessä oli käännöstyö.
Kääntämistä olin aloitellut jo kesällä, mutta koska oikeuksien saanti venyi pitkälle syksyyn, en taikauskoisena halunnut hirveästi nähdä vaivaa ennen kuin joku edes hieman vihertävä valo oli nähtävissä. Lopulta käännös valmistui puolessatoista kuukaudessa ja viikko sitten pidettiin ensimmäiset lukuharjoitukset.
Minulle oli harvinaislaatuinen tilanne, että jo kuukausi ennen harjoitusten alkua oli selvillä koko työryhmä. Samoin, kerrankin, oli mahdollista aloittaa ohjauksen suunnittelu tiettyyn tilaan. Aikaisemmissa Tukkateatterin tuotannoissa kun juuri tilan löytäminen oli usein se kaikista työläin paikka.
Aloitamme huomenna varsinaiset harjoitukset ja ensi-ilta on maaliskuun alussa. Aikaa siis on, mutta ei rajattomasti. Tästä se lähtee.
Olen pyytänyt mukaan tähän blogiin myös muut työryhmän jäsenet, heistä lisää myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti